Pro Pilkki Wiki
Advertisement

Haukilahti perustuu osittain jo legendaariseen PP1 pelissä olleeseen Haukilahteen.

Haukilahti

Haukilahden kartta.

Kalastus[]

Haukilahden saaliit perustuvat lähinnä kappalemäärään, ei niinkään yksittäisten kalojen painoon. Toki siellä uiskentelee mukavan kokoisia ahvenia ja haukia.

Suurimmat hauet ovat yli kaksikiloisia, mutta valtaosa on alle kiloisia.

Ahventen koko on suurimmaksi osaksi 50-350 grammaa, mutta mahdollisuus on myös lähes kilon körmyihin.

Haukilahteen istutetut siiat ovat keskimäärin pieniä, suurimmat yli puolikiloisia. Siian keskikoko on alle 200 grammaa.

Kiisket voivat olla suuriakin, kuten särjet keväällä. Ei mitään jättiläisiä, mutta kooltaan mukavia. Toisinaan niitä esiintyy riesaksi asti.

Kiisket voivat olla suuriakin, kuten särjet keväällä. Ei mitään jättiläisiä, mutta kooltaan mukavia. Toisinaan niitä esiintyy riesaksi asti.


Vinkkejä[]

- Haukia voi saada kaikkialta Haukilahdesta. Kannattaa pilkkiä tasapainoilla tai raitalusikalla, sininen tasapaino hyvä valinta.
- Haukea tulee melkein jokaisessa kisassa ahvenenpilkinnän ohessa, hyväksi on todettu Viima ja kuparipysty. Kannattaa käyttää paksumpia siimoja, niillä saa myös pieniä! Ajankohtana ainakin kevättalvi aamu tai ilta ja syystalvi aamu.


Lajisto[]

  • Ahven
  • Särki
  • Hauki
  • Seipi
  • Salakka
  • Kiiski
  • Siika
Advertisement